 |
| Cape Reinga ja hiljaisuus iltamyöhällä |
NZ on yksi maailman suosituimmista reissukohteista, mitä ei ole viiden edellisen viikon perusteella mitään syytä ihmetellä. Reissaajia oli toki paljon, mutta ei ollenkaan liikaa eikä niin paljon kuin olin jossain vaiheessa ajatellut. Saksalaisia on varmasti ylivoimaisesti eniten - ne tunnistaa siitä, että ne yrittää silloin tällöin esittää olevansa jotain muuta kuin saksalaisia. Jucy Rentalsilta vuokrattu vihreä-violetti asuntoauto ja Lonely Planet -matkaopas, jonka kannessa lukee Neuseeland, paljastaa kuitenkin feikkauksen. Kaikki, keiden kanssa juteltiin, oli todella mukavaa porukkaa! Monet samanlaisia kuin suomalaiset, aluksi pientä ujoutta mutta sitten kun juttu alkaa luistaa niin todella miellyttävää sakkia!
Uudessa-Seelannissa asukkaita on nelisen miljoonaa ja asukastiheys on suurin piirtein sama kuin Suomessa. Miltähän tuntuisi, jos meidän kotimaahan tulisi satojatuhansia tai kenties miljoonia reissaajia joka vuosi? Ei voi kuin ihailla paikallisten suhtautumista turisteihin täällä - tuntuu, kuin kiwit oikein nauttisivat siitä, että saavat jakaa maansa ihmeitä koko maailman kanssa.
Tuli juteltua paljon myös paikallisten kanssa. Tiedättekö fiiliksen, kun leirintäalueelle on saanut auton veivattua parkkiin ja parinkymmenen metrin päässä olevasta asuntoautosta lompsii leppoisa nelivitonen perheenisä paikalle heittämään pientä mukavaa small talkia siitä, mistäs asti olette tulleet, kuinka pitkä reissu, mitä pidätteä tästä maasta, millainen teidän oma maanne on, ja niin edelleen. Ja niitä oikeasti kiinnostaa! Ei kai ne nyt muuten oikein vasiten tulisi juttelemaan, eihän. Se lämmittää mieltä ihan valtavasti!
Tai se, kun istahtaa laivaan ja vastapäätä istuu kuusikymppinen herrasmies, rouva kohta viereen. How are you -tyyppisellä kysymyksellä keskustelu lähtee käyntiin ja muutaman tunnin laivamatka sujuu rattoisasti vaihtaen ajatuksia kotimaista, maailmasta, tulevaisuudesta, menneisyydestä ja ties mistä. Kyseiset ihmiset olivat aktiivisia vapaaehtoistyön koordinaattoreita ja kävivät pari kertaa vuodessa Tansaniassa jossain kirkon ohjelman puitteissa. Aivan hirveän mielenkiintoista oli!
Ja ajatelkaa, millaiset mahdollisuudet paikallisella väellä on nauttia uskomattomasta luonnostaan vaikka joka päivä. Ei ole tavatonta, että kiwi lähtee keskellä viikkoakin duunista suoraan illaksi kalaan, purjehtimaan, surffaamaan tai patikoimaan. Sitten ajattelin, että ei Suomenkaan luonto hullumpaa ole. Mahdollisuuksia on vaikka mihin - Helsingissäkin, puhumattakaan muusta maasta. Jotenkin vain on niin, että luonto ei ole niin keskeisellä sijalla ihmisten elämässä; monille se on täysin vieras käsite. Tuntuu, että täällä useimmat lapset kasvaa luontoon kiinni, siitä tulee luonteva osa elämää jo pienestä pitäen.
(Varoitus, jos et jaksa paasausta, hyppää tämä kohta yli!) Ihmiset, viekää lapset ulos! Metsään! Merelle! Kalaan! Marjoja poimimaan! Tiedän kyllä, miten helppoa lapsille on iskeä se iPad käteen pariksi tunniksi, jotta saa itse rauhassa olla ja tehdä niitä "omia tärkeitä asioita". Mutta monin verroin arvokkaampaa on yhdessä vietetty aika, ja luonnossa se on usein vielä tuplasti parempaa. Kokemuksesta tiedän, on minuakin metsään kuskattu pienenä. Eikä muuten ollut hullumpaa.
No niin! Luiskahtipa reissublogi idealismin sivuraiteelle pahemman kerran. Mutta tämän olikin ehkä tarkoitus olla vähän tällainen pohdiskelevampi teksti koko tuosta kuukauden pätkästä, ja sen siitä saa, kun päästää tajunnan virtaamaan.
Liikennekulttuurista on pakko vähän puhua - tulimmehan tänne suoraan Vietnamista, missä liikennesääntöjä oli vain se yksi: pienempi väistää isompaa, ihan sama mistä suunnasta tullaan. Kerran Eteläsaaren länsirannikkoa pudotellessa Oskari meni mietteliääksi ja lausui sitten: "Ajaako ne Suomessa tosiaan tuolla tien toisella puolella?" Täällähän ajellaan tien vasemmalla puolella, britti-imperiumin peruja. Merkitsevämpää on kuitenkin se, että toiset otetaan huomioon - jos joku ajaa toista hitaammin, se joku vetää auton sivuun, jotta nopeampi pääsee turvallisesti ohi jatkamaan matkaa. Kättä heilautetaan joka välissä kiitokseksi. Matkan taittaminen on mukavaa - ja nopeusrajoitus on käytännössä aina 100 km/h (taajaman ulkopuolella), oli sitten sora- tai asvalttitie, serpentiinimutkaa tai pitkää suoraa. Kuskin vastuulle jää valita sopiva tilannenopeus. Systeemi toimii!
Vielä täytyy palata ihmisiin. En voi väittää, että kuukaudessa pääsisi pinnan alle ja tietäisi kaikki ikävät asiat mitä tähän yhteiskuntaan kuuluu - kaikissa maissahan on huonot puolensa. Mutta täytyy sanoa,että ihmiset ei valita mistään ja tuntuu olevan kovin tyytyväisiä eloonsa! Ainakin kaikki ne, kenen kanssa on tullut juteltua.
Cookinsalmen ylittävällä laivalla tuli kysäistyä taas yhdeltä vanhemmalta mukavalta pariskunnalta, että miten voi olla niin, että yhdessä maassa tuntuu olevan kaikki luonnon ihmeet? Vastaus oli mielenkiintoinen.
"A story like this is often told... Alussa Jumala loi maailman. Jumala laittoi vuoria moniin paikkoihin, aavikkoa Saharaan, suuret Victorian vesiputoukset Afrikkaan, vehreitä maita toisaalle, paratiisisaaria Tyynellemerelle ja lumisia alueita kauas pohjoiseen ja etelään, ja niin edelleen. Lopuksi kaikkea oli jäänyt vähän yli, ja niistä Jumala loi Uuden-Seelannin."
Kun on nähnyt Abel Tasmanin kultaiset hiekat, turkoosin Tasmaninmeren, länsirannikon sademetsät, Foxin jäätikön, suurenmoisen Taupo-järven, henkeäsalpaavan Tongariron tulivuoret ja smaragdinvihreät järvet, majesteettisen Milfordin vuonon, Etelä-Alppien jylhät lumihuiput, leppeät Marlboroughin vuonojen tuulet, Alexandran karunkauniit aavikkokukkulat, Rotoruan ihmeelliset geotermiset ilmiöt, Catlinsin vehreät metsämaat, Farewell Spitin sadat mustat joutsenet, kauniin Wanakanjärven Etelä-Alppien sylissä, pienet siniset pingviinit Oamarussa, loputtoman Tyynenmeren aaltoineen, ja kauas pohjoiseen, kahden meren rajalle kurottuvan Cape Reingan, mystisen rauhan tyyssijan, ei tuo vanhan pariskunnan kertoma tarina tunnu alkuunkaan tuulesta temmatulta.
Niin. Sellainen oli se maa. Unohtumaton. Uskomaton. Loputtoman ihmeellinen. Sinne vielä toivon joskus palaavani!
Haere rā Aotearoa, hyvästi Uusi-Seelanti, kunnes jälleen tapaamme!
-Elias
PS. Lisää fiilistelyjä aiheesta kaipaaville: lukekaapa Makun, Raitan ja Salomen NZ-reissublogia osoitteessa tunkkinnepitakaa.blogspot.com! Se se vasta hauska on.
Kuvia en tällä kerralla laita enempää, mutta niitä on iso kasa nähtävissä täällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti