Vietnam

Ho Chi Minhin kaupungin lentoasema, 20.12.2014

Cát Bàn saaren luontoa.

Kahden viikon repäisy halki Vietnamin on nyt takana. Matkan viimeisen etapin, Saigonin, katuja tuli tallattua kolme päivää. Tässä vaiheessa on ehkäpä oivin hetki miettiä tämän kahden viikon tarjoamia kokemuksia.

En enää muista, mitä ajattelin tästä maasta, ennen kuin sen kamaralle astuin, mutta matka on tarjonnut kyllä monenlaista ajateltavaa ja moninaisia mielenkiintoisia kokemuksia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun reissaan ihan oikeasti länsimaiden ulkopuolella. Eroja on kyllä valtavasti.
Maantieteellisesti Vietnam on varsin moninainen, minkä saimme kokea -  pohjoisen leppeän Suomen kesää vastaavien ilmojen ja maan keskiosaan iskeneen taifuunin jälkeen etelän kuumuus on ollut paikoin aika tukahduttavaa. Tänään Saigonin kaduilla viimeistä kertaa totesin Oskulle, että nyt muuten tajuan, miksi ulkomaalaiset turistit ihastelee Suomen puhtautta ja raikkautta ja luonnonläheisyyttä. Oli nimittäin hengitysilma sitä luokkaa, kun lämpöä 32 astetta, ilmankosteus huipussaan ja ilmanpaine sen sorttinen, että jokaisen kaupungin 5,8 miljoonan skootterin (fakta) päästämät pakokaasut takuulla jäävät katukuiluihin kaikkien hengitettäväksi. Tämä on yksi asia, mitä kotimaassa osaa arvostaa tämän jälkeen aivan toisella tavalla. Onneksi reissun seuraava etappi, Uusi-Seelanti, on tässä suhteessa vähän parempi.

Vietnamissa mennään vanhalla kunnon yhden puolueen systeemillä. Aate näkyy katukuvassa.

Hämmentävän hyvää englantia puhuva kymmenvuotias hanoilaistyttö. Finskit ihmeissään.

Toinen asia, missä tämä maa eroaa merkittävästi, on ihmiset. Sitä hymyn määrää! Jo kaksi viikkoa (!) sitten, ensimmäisenä päivänä Hanoissa, huomasimme sen. Opiskelijat halusivat tulla meidän kanssa harjoittelemaan englannin puhumista, ja äärettömän reippaasti käyttivät vaihtelevaa kielitaitoaan. Varmaankin puhuivat jotkut kaiken, minkä osasivat. Aika toista, kuin meillä Suomessa, jossa pidämme useimmat itseämme sen verran surkeina kielen puhujina, ettemme viitsi koko kieltä käyttää. Eihän siinä ole mitään järkeä! Ei voi koskaan oppia mitään, jos ei aloita jostain, ja oravanpyörä on valmis.

Palvelu on monissa paikoissa ollut loistavaa, useimmissa hyvää ja muutamissa - usein kielimuurista johtuen - heikkoa. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin ystävällisyys, hymy ja avoimuus, uskomattoman mukava räätäli maan keskivaiheilla Hoi Anissa oli ehkäpä meidän kaikkien lempparityyppi koko maassa. Harmi ku mulla ei oo kuvaa siitä ku se hymyilee! Monia muitakin positiivisia kokemuksia ihmisistä täällä, monet tulevat pyytämättä auttamaan sormi suussa olevia travellereita, "Excuse me, how can I help you?"

Lapset näyttää elävän onnellista lapsuutta täällä. Paljon ei tarvita, ei hienoja laitteita, ei mitään ihmeellistä.

Luotettavuus. Tähän pätee sama kuin tuohon ilmanlaatuun, sitä kaipaan kotimaasta, jossa voi luottaa että jos bussin pitäisi olla perillä kello 12, se on normaaleissa liikenneolosuhteissa perillä plus miinus vartti tuosta ajasta. Ei siis esimerkiksi kymmentä tuntia myöhässä, niinkuin meillä matkatessamme pohjoisen Hai Phongista Da Nangiin maan keskivaiheille. Matkaa oli 670 kilometriä ja siihen kului reilut pari kellon tuntiviisarin kierrosta.

Se on eritoten matkan loppua kohden vähän harmittanut, että kaikkiin ei voi luottaa. Huomattiin esimerkiksi, että yksi majatalonpitäjä oli jotenkin kummallisesti veloittanut meiltä satakunta euroa ylimääräistä. Samoin eilinen aurinkolasikauppias Saigonin torilla häipyi näkyvistä antamatta vaihtorahoja. Eiliset riksakuskit veloitti parin kilometrin kyydistä kymmenkertaisen hinnan siihen nähden, miltä alkuperäinen hinta oli kuulostanut. Hetken verran tunteiden kuumettua puolin ja toisin päätimme kuitata tilanteen maksamalla mukisematta ylihinnan, jotta pääsimme uhkaaviksi käyvistä miehistä eroon helposti, meille kyse kun ei ollut kovinkaan suurista rahoista. Se opittiin, että kynän ja paperin kanssa kannattaa summa sopia ennen kuin lähtee yhtään mihinkään. Taksikuskienkin kanssa on silloin tällöin saanut peistä taittaa hinnoista. Nämä on sellaisia asioita, minkä kanssa nyt vaan täytyy tässä (ja varmaan monessa muussakin) maassa elää. Itse täytyy olla jatkuvasti tarkkana, ja se käy pidemmän päälle helposti vähän rasittavaksi.

Näistä pienistä negatiivisuuksista huolimatta täytyy sanoa, että tämä maa on tarjonnut paljon sellaista, mitä en ole koskaan ennen missään kokenut. Suosittelen ehdottomasti lähtemään tänne sen tavallisen Teneriffan sijaan! Voin luvata, että on avartava kokemus. Hyvillä mielin tulin, ja hyvillä mielin lähden; moneen paikkaan mielellään joskus palaisin. Joka tapauksessa nyt käännämme nokan kohti Kuala Lumpuria, ja sieltä matka jatkuu huomenna kohti Uuden-Seelannin Aucklandia.

- Elias

Jes, tööttääminen kielletty! Skandinaavin korva lepää. Muualla kun ajetaan töötti pohjassa.

Ho Chi Minhin kaupungissa oleva ranskalaisten rakentama Notre-Dame. 

Liikennesääntöjä on yksi: isompaa pitää aina väistää.

Tyypillinen sähköratkaisu.