Koira lautasella: Saigonia ja sotahistoriaa

Legendaarinen Saigon! Ja ripuli. Jo ensimmäisenä iltana totesimme Ho Chi Minhin kaupungin olevan varsinainen Sodoma. Jota se oli tosin vain iltaisin. Päivisin tämä länsimaisen hapatuksen täyttämä Vietnamin taloudellisen toiminnan keskus (kaupungissa on maan ainoa Mäkkäri...) on varsin viehättävä metropoli, jossa skoottereiden tiheys neliöllä ylittää ohjearvon.

Hotellimme tässä kaupungissa on varsin hilpeä alakerran hulluine ukkoineen ja lukemattomine skoottereineen. Varasimmehan tämän jo Mui Néssa ja täällä todetaan että Hotels.comin kanssa ei ole sopparia, eli varausta ei ole. Oskarilla keittää. Parin kympin puhelu Suomeen tuo mahdollisuuden saada massit takaisin. Lopulta varaamme uudelleen huoneen. "Voitte maksaa lähtiessä." Seuraavana päivänä "Joka päivältä pitää maksaa, joko joka aamu tai kaikki kerralla." Oskarilla keittää taas. "Voitaisiinko saada kaksi pyyhettä ja vessapaperia huoneeseen?" "Tottakai!" Seuraavana aamuna: "Tilattiin eilen ne pyyhkeet ja paprut... Missä lie?" "Joo tota, ottakaa matkaan, kun seukkikerran kipuatte ylös." Oskarilla melkein keittää.

Tyttäret fillaritaksin kyydissä. Siinä vaiheessa ku vielä luultiin että kyseessä on halpa kyyti...

Aamulla, siis päivällä liikkeelle ja sotamuseoon. Jouduttiin pienen turistihuijauksen uhriksi, kun riksakuskit nappasivat meidät kyytiin (ihan ite kyllä mentiin mutta...) klassinen Vietnam-sääntö unohtui: neuvottele hinta etukäteen ja varmistu että olette samaa mieltä siitä kuinka monta nollaa summan perässä on. Viidentoista tuhannen (noin 60c) sijaan hinnaksi selvisi reissun päätteeksi 150 000 paikallista rahaa, eli noin kuusi euroa. Viiden minuutin kyydistä moinen summa on paikallinen hintataso huomioiden suorastaan naurettavan kiskurimainen.

Amerikkalaisilta jäi Vietnamiin paljon sotaromurautaa aikoinaan.

Museo oli oiva paikka, kannatti vierailla. Oiva, mutta karu paikka. Ihminen on kyllä julma, suorastaan sairas toisinaan. Kaikista karuin oli vankityrmässä oleva nainen. Se säikäytti ihan tosissaan! Sotakalusto oli mielenkiintoista, ainakin armeijan käyneille. Kuvat kertoivat karua kieltään sodasta, sen julmuuksista ja tapahtumista.

Näyttelyyn oli kerätty materiaalia maailman tuesta Vietnamille Vietnamin sodan aikana. Myös kotoista kieltä saimme seinältä lukea.

Matkalla Itsenäisyyden palatsilta Notre-Damelle, ei Pariisiin, vaan paikalliseen, juotiin kookosmaitoa, osa meistä ekaa kertaa. Kun katedraali ei tarjonnut rauhaa, päätimme jatkaa torille. Mutkien ja japaninopiskelijoiden jälkeen selvisimme soppailemaan ja rahaa todellakin paloi aina riipparista lenkkareihin. Rikkaina länsimaisina turisteina ja maankuuluina tuhlareina rahaa kului huomattavia summia, 3 paria aitoja (2-laatu/erittäin hyvä kopio???) merkkilenkkareita alta satakunta euroa, varmasti vajaat kymmenet housut ja saman verran paitoja nieli rahaa hillittömät viitisenkymppiä ja kaikki muu tilpehööri parin-, kolmeenkymmenen euron hassunhauskaan hintaan. Allekirjoittanut ei koskaan lenkkitossuja itselleen saanut epämuodostuneiden jalkojensa ja (myyjän) kärsimättömän luonteen(sa) vuoksi.

Myyjistä puheen ollen, tässä kaupungissa kaupan alan harjoittajille ilmeisesti koululaitos, oli se sitten elämänkoulu tai kauppakoulu, opettaa varsin aggressiivista myyntitapaa. Lähestulkoon kädet verillä ja pää kolmantena jalkana pakenimme muutamaa aggressiivisen hivakkaa myyjää kojujen välejä henkemme edestä pujotellen. Noniin, lievää liioittelua ilmassa, saattaisi joku todeta. Mutta faktaa on se, että legendaarisen Saigonin iltatorilla kädestä tarrattiin varsin tiukasti ja perässä saatettiin tulla satoja metrejä kauppaa tehdäkseen. Muutama myyjä kirosikin raskaasti perään, kun kauppaa ei tullut. Asiakashan on aina oikeassa, vai miten se menikään?

Illalla/yöllä pienten pään kolistelujen ja ripulointien jälkeen pikkujoulua vietettiin hilpein mielin ja valkopartainen pukkikin kävi paikalla! Kivaa oli!

Valkohapsi kävi kylässä.

Oivat reissutoverimme Kattis ja Linnea lähti lauantaiaamuna kohti Moskovaa. Kone lähti Ho Chi Minhin kaupungista tunnin myöhässä, joten tunnin vaihtoajasta Moskovassa ei jäänyt montaakaan minuuttia jäljelle. Venäläisten tositilanteessa ilmenneen yhteistyökyvyn ja tyttöjen oivan juoksukunnon ansiosta Helsingin-lennolle ehdittiin sittenkin! Kiitos reissukavereille!

Me ehdittiin vielä viimeisenä päivänä tyttöjen poistuttua maisemista lähteä tutkimaan meitä kiinnostavaa sotahistoriaa Cu Chi -tunneleille. Tässä hyvin lyhyesti mainittakoon, että Vietnamin sodan aikana kommunistien tukema sissiliike Vietkong kaiveli kaikenlaisia tunneleita Etelä-Vietnamiin jenkkien ja heidän liittolaistensa kiusaksi. Käytiin Cu Chin alueella olleissa tunneleissa puolentoista tunnin ajon päässä Saigonista. Kyllä täytyi todeta, että on ne ollut näppäriä, kaikenlaisia ratkaisuja kehitelleet maan alla olemiseen. Käytiin myös ihan oikeasti ryömimissä metrinkorkuisissa ja 60cm leveissä tunneleissa ja kyllä täytyy ihmetellä, miten sinne tetsarin ja Kalashnikovin kanssa on aikanaan mahtunut... Kuvamateriaalia ei tällä haavaa ole teknisistä syistä johtuen saatavilla, mutta ahdasta oli.