| Vähän loharihedelmää! |
Lentokenttäyöt Kuala Lumpurissa ja Aucklandissa nostavat (lue laskevat) fiilingit kattoon (laskevat kattoon????), kun unen määrä ja laatu kohtaavat rajapyykin, jonka takaa paluuta ei ole ilman kunnon yöunia. Osittain rajapyykin takaa pääsi pois, kun tunsi raikkaan ilman ja kesäisen lämmön kasvoilla ja tajusi, ettei täällä ole niitä tyyttejä ja alituista pärinää ja ihmismassoja. Vertaa Vietnamin 89.71 milj. Uuden-Seelannin 4.471 milj. asukasta keskenään. Sitä on sitä eroa.
| Tunnistautuminen onnistui tyynyliinalla. |
Suomen kesällä tarkoitan myös Suomen kesää kokonaisuudessaan. Ottakaapa hyvä asento ja muistelkaa perinteistä kesäpäivää näin talven keskellä. Ja jättäkääkin ne perinteiset sadepäivämurjotusajatukset pois, heti!
Miltä kuulosti? Niin, kohtuullisen mukavalta. Tiedän. Ja sellaisessa me olemme nyt.
Noniin, leijumisesta tapahtumiin, mars!
Tapasimme ystävämme Salomen, Raitan ja Makun Pictonin pikkukaupungissa suunnitelman mukaan. Suunnitelmaan siis kuului että tapaamme tytöt ja vietämme joulun samassa paikassa, hyvässä seurassa ja hyvissä ruuissa. Näin tapahtui.
Joulun vietimme siis Pictonissa erittäin ystävällisten ihmisten tarjoamassa majatalossa, jossa onneksemme oli tilaa meille. Asuntonamme oli paikallisten lojaalien lokaalien vuokraama omakotitalon alakerta, jossa oli kaikki jota autolla Uutta-Seelantia ympäriajava travelleri tarvitsee. Oli suihkut, vessat, keittiöt, pesukoneet, wifit, grillit, sohvat, sängyt ja kaikenlaiset muut pelit ja pensselit. Mikäs siinä ihmislapsen eläessä ja siitä nauttiessa!
Infrastruktuuri oli siis vimpan päälle tiptop. Enää puuttui tekeminen. Raaka-aineet ruoantekoon oli ja niimpä Elias ja Raita alkoi vääntää supisuomalaista pullaa. Kun pullat olivat valmiit, päätimme viedä vuokranantajillemme lämpimäisiä.
| Paratiisisaari ja vesi ja vihreä |
Hetken aikaa poristuamme Mark kysyi, että haluaisimmekohan lähteä jouluaatoksi purjehtimaan. Tuosta vain, yhtäkkiä, aivan randomeitten kanssa merille. Varsinaisten maakrapujen! Elaiasta (kirjoitettu kuin lausuttu) lukuunottamatta. Häilyvän lyhyen hetken ajan kaikki katsoivat toisiinsa epäilysten täyttäessä mielet. Mekö merille? Noo, miksikäs ei.. Joillakin taisi käväistä mielessä erään Anttonin huudahtama lausahdus "Karataan merille!"..
Ja mikäs siinä, edellä mainitun hetken jälkeen kaikki olivat erittäin valmiita toimintaan ja erilaiseen jouluaattoon, joka täällä on ihmisille kuin melkein mikä tahansa päivä.
Seuraavana aamuna sitten näimme sen kaunottaren, jolla oli matka tarkoitus taittaa. Kolmekymmentäviisi jalkaa puhtaan valkoista purjevenettä mastoineen, touveineen ja köleineen odotteli meitä satama-altaassa meren hohdellessa turkoosiin sävyynsä asiaan kuuluvasti. Täydellistä!
Aurinkorasvatut maakravut olivat innosta soikeana muuttumassa täysiksi merimiehiksi ja -naisiksi. Saihan meistä jokainen vuorollaan ohjata alusta ja tarpeen mukaan nostaa ja laskea purjeita, sekä kokea suolaisen meren ja lämpimän auringonpaisteen ihollamme!
Pysähdyimme lopulta paikkaan, jonka nimesimme Paratiisisaareksi. Kasvusto vihersi ja vesi oli turkoosia ja suomalaisen mittapuulla lämmintä. Mark ja Sue olivat olleet varmoja että ovat normaaleiden ihmisten kanssa tekemisissä, mutta pitävätkin meitä kohtuullisen hulluina nyt, kun kuulivat avantouinnista. Perinteinen hullutsuomalaiset-ajatus vahvistui entisestään..
| Murkinoimassa purkissa |
Kaiken näiden jälkeen pääsimme vihdoin takaisin flengille ja jälleen isot lapset pääsivät valloilleen. Liaani heilui ja vesi roiskui korkealle meidän upotessa syvälle. Sehän se oli elämää!
Veneessä sitten söimme maukkaita eväitä ja potkiskelimme ahnaita sorsia kauemmaksi perälaudalta. Röyhkeitä eläimiä, mutta pitäähän niittenkin jostain mättö hankkia. Se ei silti estänyt potkaisemasta niitä. Vietnamista ja viidakosta tuttu vahvemman laki. Ehkä joku vihreämpi vielä aloittaa keskustelun kanssani toiminnastani ja ajatuksistani, mutta kehottaisin ensin miettimään konkreettisesti sorsan ulostetta muutoin niin puhtoisen veneen kannella.
Noniin, se radikaaleista ja melkein anarkistista ajatuksista. Lopulta nostimme purjeet ja Markin ystävällisellä opastuksella saimme oppia merenkäynnin saloista. Kokan kyntäessä kuohuvia vaahtopäitä, tyttäret innostuivat laulamaan ja venhon omistajat olivat aivan myytyjä! Jos he olisivat tunteneet Vietnamissa tapaamamme argentiinalaiset, olisivat he siteeranneet näiden travellerien huudahdusta "Your voices is like angels voice!" Kipparille ja hänen perheelleen tutut ja tuntemattomat sävelet kaikuivat yli vetten tyttärien kultakurkuista ja tuuli puhalsi veneeseen vauhtia. Kyllä varmasti kelpasi siinä vanhan merikarhun seilata.
| Maakrapuja ja -kraputtaria sekä merikarhuja ja -karhuttaria |
Lammas vain oli eri mieltä ja päätti pilaantua, ettei sitä syötäisi. Ikinä ennen ei oltu lammasta valmistettu ja menimme kysymään Suelta, että pitääkö lampaan haista tälle ja että eihän lihan kuulu vihertää tällä tavoin. Eihän sen kuulunutkaan ja tästä syystä Sue nakkasi lampaan mäkeen. Erittäin ystävällisinä ihmisinä he tarjosivat kinkkuansa meille, enkä pystynyt sitä vastustamaan. Se nimittäin näytti ihan suomalaiselta. Tarjosin hieman rahaa heille ja siinä vaiheessa Mark käski minun painua ulos. Tottelin häntä toisella sanomisella ja poistuin takavasemmalle kinkkua kainalossa.
Toisin sanoen, joulu oli pelastettu ja vatsojemme tulevaisuus oli turvattu. Valmistimme siis kinkkua lampaan ajatuksella (sika lampaan nahkoissa) ja kaikkia muita ruokia mitä suomalaisimmalla ajatuksella. Ja ette usko miten hyvää safkaa oli!!
| Twerkkaava ötökkä ja nälkäinen travelleri. |
Lahjoista sen verran että tytöille pisteet ja kiitos. ..... ja kiitos.
Matka on jatkunut jo pitkälle ja Elias kirjoittaa toivottavasti nopeammin uuden tekstin kuin minä tämän..
Kiitos ja anteeksi, sekä oikein hyvää myöhästynyttä joulua ja uutta vuotta kaikille niihin juhliin osallistuville!
Allekirjoittanut:
Oskari
P.S. Kuvat ovat onnellisesti sekaisin!